tiistai 25. lokakuuta 2016

Avasin Bloggerin

Tätä kautta tulee edelleen porukkaa aina välillä nykyiseen blogiini, niin tässä melkein kahden vuoden aikana on kyllä tullut edelleen mietittyä tätäkin blogia. Avasin Bloggerin ja tulin kirjoittamaan jotakin tänne.

Ei tämän uudelleen henkiin herättäminen tunnu silti vieläkään hyvältä idealta. Se ahdisti, kun en ollut omasta mielestäni riittävän kulturelli pitämään kulttuuriblogia. En tuolloin kerennyt käymään riittävästi missään teatterissa tai muualla eikä pelkän kirjablogin pitäminen tuntunut sopivalta jutulta. En tosin tiedä, olenko vieläkään kovin kulturelli....

Nyt vilkuilin tilastoja ja oikeastaan lämmitti mieltä aika paljon, kun täällä on käynyt paljon porukkaa täällä välissä. Googlen kautta kai lähinnä. On se jännä, että mun tekstit tuntuu kiinnostavan ihmisiä monta vuotta kirjoittamisen jälkeenkin. Eniten porukka tuntuu tulevan tänne tiettyjen kirjojen perässä.

http://kirjamatkat.wordpress.com on siis se osoite, johon uusia tekstejä tulee. Eniten kirjoitan kirjoista ja matkailusta, mutta kulttuurijutuista en ole vieläkään päässyt kokonaan eroon (se oli alkuperäinen tarkoitus). Museokortin hankinta virkisti museoharrastuksen, teatterissa kerkiän käydä edelleen liian harvoin ja jonkun elokuvankin saan edelleen aikaiseksi katsottua joskus. Uutena juttuna siellä on puutarhateema.

torstai 8. tammikuuta 2015

Se on loppu nyt

Taukoilu ja tekohengitys ei ole tätä blogia pelastaneet eli kyllä tää oli nyt tässä. Tuntuu, että oon ihan turhaan pitkittänyt tätä lopettamista. Ei se inspiraatio varmaan enää palaa tällaiseen kulttuuribloggailuun enää, niin turha yrittää väkisin. Se on ollut tosi vapauttavaa, kun olen voinut olla niin kulturelli kuin sattuu sillä hetkellä huvittamaan, kun ei ole tarvinnut miettiä blogiin kirjoittamista (eli siis olen ollut käytännössä tosi laiska kaiken muun kuin lukemisen suhteen). Sama juttu kirjojen kanssa: mä olen vaan lukenut miettimättä kirjojen sisältöä ja se on tosi kivaa, kun suurimmasta osasta kirjoittamista ei ole tarvinnut edes harkita.

Kirjamatkat on uusin viritykseni, josta toivottavasti tulee parempi ja pitkäikäisempi kuin Kirjavasta kukosta. Taitaa ne kirjat olla sittenkin se paras blogiaihe.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Elokuva: Tarzan 2



Tarzan 2
Kotimaa: USA
Valmistumisvuosi: 2005
Tyylilaji: lasten animaatio

Animaatio Tarzan 2 on jatkoa Disneyn Tarzanille (1999) ja se julkaistiin suoraan DVD:lle. Tarzan on lapsi, joka elää gorillojen kanssa. Onnettomuuden jälkeen hän karkaa viidakkoon, näkee uusia alueita ja tapaa uusia eläimiä.

Elokuva ei perustu kirjoihin, vaan on ihan uusi kertomus. Konsepti on samanlainen kuin kaikissa Disney-filmeissä: lauluja, koomisia eläinhahmoja jne. Lastenelokuvana tämä on okei, muttei Tarzan-filminä. Olen nähnyt niitä monta parempaa (Johnny Weissmüller on paras!).

torstai 11. joulukuuta 2014

13-vuotiaan Velman lukulista

Löysin kalenterini lukuvuodelta 1997/1998, jolloin olin seiskalla eli 13-14-vuotias. Siellä oli sivu, jonne piti listata luettuja kirjoja ja ajattelin, että siirrän ne tänne.

6.8.1997 Kari Vinne: Kamilla ja varas
7.8.1997 Marita Lindquist: Mariella ja vanhan rouvan aarre
16.8.1997 Laura Ingalls Wilder: Hopeajärven rannalla
16.8.1997 Laura Ingalls Wilder: Pieni kaupunki preerialla
18.8.1997 Jean Webster: Setä Pitkäsääri
28.8.1997 Laura Ingalls Wilder: Farmarin lapset
1.9.1997 Laura Ingalls Wilder: Onnen kultaiset vuodet
4.9.1997 Laura Ingalls Wilder: Neljä ensimmäistä vuotta
11.9.1997 Dian Curtis Regan: Koulussa kummittelee
12.9.1997 Enid Blyton: Seikkailujen joki
17.9.1997 L. M. Montgomery: Anna ystävämme
21.9.1997 F. H. Burnett: Kadonnut prinssi
10.10.1997 Dian Curtis Regan: Kadonneen patsaan tapaus
11.10.1997 Dian Curtis Regan: Vaarallinen telttaretki
18.10.1997 Dian Curtis Regan: Aavelinnan arvoitus
21.10.1997 Enid Blyton: Karanneen vangin salaisuus
23.10.1997 Enid Blyton: Kummallisen nyytin salaisuus
29.10.1997 Sinikka ja Tiina Nopola: Hetki lyö, Risto Räppääjä
3.11.1997 Ann M. Martin: Violetin kotona kummittelee

Aika vähän tuli näköjään luettua yhtään mitään (verrattuna nykyiseen lukutahtiin). Ehkä se yläasteen aloittaminen sitten vaikutti jotenkin, kun olin kuitenkin kunnon koululainen siihen aikaan. Mutta hyvä kirjamaku mulla kyllä oli! :D Tämän jälkeen aloitin sitten seuraavana keväänä pitämään kunnollista listausta lukemistani kirjoista.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Elokuva: The Queen



The Queen
Kotimaa: Britannia
Valmistumisvuosi: 2006
Pääosissa: Helen Mirren, Michael Sheen

Elokuva kertoo ajasta prinsessa Dianan kuoleman jälkeen. Kuningatar Elisabet ei oikein osaa suhtautua asiaan, kun taas vasta pääministerinä aloittanut Tony Blair onnistuu ymmärtämään kansaa vähän paremmin.

Olen nähnyt tämän aikaisemminkin, tykkäsin silloin ja nyt edelleen tuntuu kohtuuhyvältä elokuvalta. On noi kuninkaalliset sen verran kiinnostavia, että myös leffat aiheesta kelpaavat mulle kirjojen lisäksi. Helen Mirren on näköjään saanut myös Oscar-palkinnon roolisuorituksestaan kuningattarena.

Totally British -lukuhaasteen bonukseksi kolmas brittiläinen elokuva.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Robert Galbraith: Käen kutsu

Robert Galbraith: Käen kutsu. Otava 2013.
(Kääntäjä: Ilkka Rekiaro)

Sain viimeinkin luettua toisen J. K. Rowlingin lukematta olleista aikuisten kirjoista: Käen kutsu -dekkarin. En nyt ehdi kirjoittaa enempää, kunhan vaan kuittaan tykänneeni kirjasta. Jatko-osakin tulee varmasti luettua.

Lukuhaasteet:
Totally British - Modern Thrillers

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

J. K. Rowling: Den tomma stolen (Paikka vapaana)

Nyt se on luettu! J. K. Rowlingin aikuistenkirja Paikka vapaana ilmestyi kaksi vuotta sitten. Ostin kirjan englanninkielisenä ulkomailta, kun pelkäsin käännöksen olevan hätäisesti tehtyä laatua. Sitten kirja eksyi hyllyyni sekä suomen- että ruotsinkielisenä. Nyt luin siis ruotsinkielisen version Den tomma stolen. Normaalisti olisin lukenut kirjan heti sen ilmestymisen jälkeen, mutta jossain määrin se pelotti, ettei tästä tulekaan Pottereiden kaltaista lukuelämystä. Ei tätä tosiaankaan voi verrata Pottereihin millään mittarilla. En yleensä lue tämän tyyppisiä kirjoja enkä olisi tähänkään tarttunut, jos kirjailija olisi ollut joku muu. Mutta yllätyksekseni kuitenkin tykkäsin kirjasta, se olikin sitten yllättävän kiinnostavaa seurata pikkukaupungin elämää. Nyt sitten vaan jänskätän, että onko Rowlingin salanimellä kirjoitetut dekkarit laadultaan minkälaisia.