maanantai 19. heinäkuuta 2010

Kirja-arvio: Kirjastot ovat palaessaankin kauniita

Kai Ekholm: Kirjastot ovat palaessaankin kauniita. BTJ 2010.

Kuulin kirjasta jo aikaisemmin keväällä, kun tuttu kirjastonhoitaja mainitsi kirjasta Facebookissa. Nyt kun huomasin kirjan kirjaston uutuushyllyssä, nappasin sen heti mukaani. Tämä taitaa kyllä olla ihan selkeästi tämän vuoden mielenkiintoisin tietokirja. Se saattaa sijoittua aika korkealle kaikkien parhaimpien tämän vuoden aikana lukemieni kirjojen joukossa.

Kirjassa pohditaan kirjastojärjestelmää yleisesti näin internet-aikakautena ja miten digitaalisuus vaikuttaa. Lisäksi mukana on analyysia kirjaston monista ilmenemismuodoista, kirjojen digitoinnista, kielletyistä kirjoista ja hävinneistä/tuhotuista kirjoista ja kirjastoista.

Halutessanne voitte vilkaista myös tämän: Savon Sanomien arviointi kirjasta

Luulen, ettei näitä kirja-arviointeja tule kauhean usein tänne, kun olen viime aikoina taas lukenut ihan liikaa pelkkää Aku Ankkaa. Lisäksi opiskelen tiedotusopin perusopintoja avoimessa yliopistossa, niin joudun selailemaan siihen liittyviä kirjoja sen verran paljon, ettei jää aikaa muiden kirjojen lukemiselle.

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta. Kivaa, että olit löytänyt tiesi mun blogiin. Mietinkin, että hetkellä millä hyvänsä joku valitsee saman blogitaustan kuin toi mun - noita bloggerin uusia kivoja blogitaustoja kun ei ollut kovin monta.

    VastaaPoista
  2. Oli se kirja aika mielenkiintoinen, vaikka joku toinen ei siitä arviointinsa perusteella oikein tykännyt. Kiva että tulit vastavierailulle. :)

    VastaaPoista