maanantai 12. heinäkuuta 2010

Kuvataiteesta


(Kuva: itse tehtyä "taidetta" muutaman vuoden takaa)

Mä olen käynyt nuorempana kuvataidekoulussa 15 vuotta. Välillä sitäkin maailmaa on ikävä, kun en mä ole saanut kotona aikaiseksi taiteiltua yhtään mitään. Yritin mä käydä sitten aikuisopiston taidekurssilla, mutta ei siitäkään tullut oikein mitään. Mä en ole koskaan ollut mikään hyvä piirtäjä tai maalari yleisellä mittakaavalla. Mä vaan tein sitä. Sarjakuvia piirtelin kanssa aika paljon, mutta savitöistä, tekstiilitaiteilusta ja muusta sellasesta askartelutyyppisestä puuhailusta olen tykännyt aika paljon.

Mutta siis toisten taiteen katsomisesta mä sitten en ole kunnolla ollut kiinnostunut oikein koskaan. Taidenäyttelyt on usein tylsähköjä eikä normaalit taidemuseotkaan yleensä sen parempia ole, vaikka niissä onkin vaihtelevampaa taidetta esillä. Taiteen analysoimisessa mä olen kanssa ollut tosi huono koko ajan. Sitä siis joutui varsinkin lukiossa tekemään eikä siitä meinannut tulla yhtään mitään. Meinaan yrittää ottaa itseäni niskasta kiinni ja kokeilla täällä blogissa myös kuvataiteen analysointia. Mulla olis haaveena olla joskus kulttuuritoimittajana lehdessä ja siksi se on parempi treenata kirjoittamaan erilaisia juttuja.

Kävin lauantaina Vantaan kaupungin taidemuseossa pitkästä aikaa. Siellä voisi käydä useamminkin, kun se on "matkan varrella". En vaan saa aikaiseksi käytyä kovinkaan usein. Tämänhetkinen näyttely ei ole kovinkaan ihmeellinen. Siellä on nyt kolmelta taiteilijalta teoksia, valokuvia ja videoita. Kiireiselle kävijälle museo on siis pienen kokonsa takia hyvä, koko museon ehtii kiertää nopeammin kuin monet muut taidemuseot. Toisaalta siellä voi samaan näyttelyyn käydä tutustumassa useamminkin, kun se on aina ilmainen eikä siis tarvitse vedota pieniin opiskelijan tuloihin.

Nyt on vielä uutta intoa blogin kanssa ja kirjoitusaiheitakin riittävästi.... Saa nyt nähdä kuinka kauan se jatkuu, mutta en kuitenkaan haluaisi jumittua mihinkään tiettyyn postaustahtiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti