torstai 26. elokuuta 2010

Elokuva-arvio: Pikku Kananen


Mulla on elokuvien katsominen ollut tosi vähäistä jo pitkään, vaikka olen aikaisemmin tykännyt sitä tehdä. Ei ole ollut rahaa käydä leffateatterissa eikä kirjaston dvd-hyllystä ole aikoihin löytynyt mitään katsomisen arvoista ja päätin taannoin, etten ihan herkästi lähde niitä myöskään omaksi ostelemaan. Nyt sain kuitenkin aikaiseksi katsottua yhden filmin ja päätin kirjoittaa siitä tänne ihan vaihtelun vuoksi. Kesällä ostin kirppikseltä Disneyn animaation Pikku Kananen, joka on vuodelta 2005/2006.

Pikku Kananen varoittaa kaikkia, että taivas putoaa ja muut kuittaavat sen tammenterhoksi eivätkä siis usko koko juttuun. Sama tapahtuu uudestaan: kyseessä on pala avaruusaluksesta ja ufot tulevat kaupunkiin. Tälläkään kertaa Pikku Kanasta ei meinata uskoa, vaikka nyt myös kaverit ovat todistamassa.

Tämä ei ole niitä ihan perinteisiä Disney-filmejä. Eläinhahmot on kyllä pääosassa, mutta ideana ei ole niitten söpöys ja seikkailuakin on mukana. Musiikeista tykkäsin: ne ei olleet mitään väkisin väännettyjä siirappi-balladeja, vaan mukana oli mm. vanhoja diskohittejä ja Spice Girls. Kokonaisuutena tämä on mielestäni hyvä filmi, jonka voi ihan mielellään katsoa useammin kuin yhden kerran.

Aiheesta muualla:
IMDb
Wikipedia

2 kommenttia:

  1. Munkin pitäisi katsoa enemmän animaatioita, kun niitä tulee katsottua ihan liian harvoin. En ole nähnyt tätäkään leffaa, mutta vaikuttaa ihan katsomisen arvoiselta. Olen tässä pähkäillyt, raaskinko investoida ryöstöhintaiseen leffalippuun Toy Story 3:n takia.

    VastaaPoista
  2. Mä tykkään yleensä animaatioista, mutta niiden katsominen on vähän jäänyt. Mä en ole nähnyt ekaa Toy Storya ollenkaan (pelkän kakkososan), niin en tiedä menenkö katsomaan kolmattakaan.

    VastaaPoista