maanantai 13. joulukuuta 2010

Lukupiireily

Edellisessä postauksessa jo vilahti sana lukupiiri. Töistä lähtiessä sain idean tulla kirjoittamaan aiheesta enemmän. Mä en ole mikään kokenut lukupiireilijä, olen ennemminkin vaan suunnitellut sellaiseen osallistumista. Välillä olisi siis kiva vähän analysoida jonkun kanssa lukemisia, kun lukeminen on muuten aika yksinäistä hommaa. Mä olen osallistunut aikaisemmin vaan yhteen netissä toimineeseen lukupiiriin. Kaveriporukalla luettiin siis Harry Potterit läpi kesän aikana. Tai no, osa porukasta ei ole viimeisiä lukenut vieläkään ja itse luin ne jo kesäkuussa. Homma ei siis oikein toiminut. Joku aika sitten netistä löytyi sitten Lukupiiri-blogi. Se on ainakin tähän asti toiminut hyvin ja lukulistalle taitaa tulla vaihtelevia kirjoja. Luultavasti aion pysyä mukana tässä ainakin jonkun aikaa. Tarkoitus olisi kuitenkin mennä tsekkailemaan myös Sellon kirjaston lukupiiri jossain vaiheessa.

Minkälaisia lukupiirikokemuksia muilla on?

4 kommenttia:

  1. Minä osallistun chick lit -aiheiseen lukupiiriin, joka on osa erästä väitöskirjatutkimusta. Piiri on kokoontunut nyt kolme kertaa ja keskustelut ovat olleet todella antoisia. On todella kiinnostavaa huomata, miten erilaisia ihmisten mielipiteet voivat olla samasta kirjasta.

    VastaaPoista
  2. Oi, kuulostaa tosi kivalta (sekä teema että hyvät kokemukset).

    VastaaPoista
  3. En ole osallistunut koskaan lukupiiriin. Yliopiston alettua oli niin vahan aikaa lukea muita kuin koulukirja, etta muu lukeminen jai periaatteessa joululomaan ja kesalomaan. Nyt onneksi on taas aikaa lukea, mutta aiheet ja kirjoittajat loytyvat taalta Kiinan suunnalta. Olen lukenut ihan havettavan vahan suomalaista kirjallisuutta!

    VastaaPoista
  4. Sara, mulla taas on aukkoja kiinalaisen kirjallisuuden kohdalla. Lukupiirit on siitä hyviä, että niihin saattaa valikoitua luettavaksi sellaisia kirjoja joita ei muuten tulisi luettua.

    VastaaPoista