torstai 20. lokakuuta 2011

Teatterivisiitti

Ei ole teatterisyksy mennyt ihan niin kuin suunnittelin elokuussa. Vaikka onhan se ihan hyvin, kun olen tänä vuonna saanut nyt käytyä oopperan lisäksi jopa kaksi kertaa teatterissa. Olin keväällä tätieni kanssa oopperassa ja eilen sitten teatterissa. Kävimme katsomassa Helsingin kaupunginteatterin näytelmän Ihmisen osa. Teksti on Kari Hotakaisen tekemä ja tehty pääosassa olevaa Ritva Valkamaa ajatellen. Valkama on vanhus, joka kertoo omaa ja perheensä elämäntarinaa kirjailijalle. Varsinkaan lapsilla ei mene kovinkaan hyvin. Huumoria ei ole silti unohdettu ihan kokonaan.

Löysin näytelmästä tiettyjä yhtymäkohtia aikaisemmin näkemäni näytelmän Täti ja minä suhteen. Molemmissa on jossain määrin teemana yksinäisyys ja köyhyys. Ihmisen osa vaan sattui olemaan selkeästi huonompi näytelmä. Tavallaan mielenkiintoinen kyllä, mutta roolisuoritukset eivät olleet mitenkään erityisiä ja tarina kokonaisuutena ei ollut kauhean toimiva. En välitä mitenkään erityisesti Hotakaisen teoksista, joten sillä voi olla osuutta mielipiteeseeni. Paikoitellen tuntui, että tämä perustui vain ja ainoastaan Ritva Valkaman suorituksen varaan. Mutta näytelmä oli kuitenkin saanut hyviä lehtiarviointeja (vaikka niistä ei ihan aina voi päätellä mitään) ja sitten se on myös aika loppuunmyyty tässä syksyn aikana.

Ehkä mun pitäisi vielä yrittää lukea jotain Hotakaisen kirjaa.

2 kommenttia:

  1. Minä haluaisin kovasti nähdä tämän näytelmän, sillä kerta kaikkiaan rakastin tätä Hotakaisen kirjaa! Olen nyt myöhemmin kuunnellut sen myös Valkaman lukemana äänikirjana, josta siitäkin pidin kovasti.

    VastaaPoista
  2. Ehkä mä sittenkin kokeilen tätä myös kirjana. Me saatiin teatteriin peruutuspaikkaliput, joten kannattaa seurailla tilannetta jos näytelmä kiinnostaa. :)

    VastaaPoista