sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Kirja+elokuva: Beatrix Potter

Kirja: Beatrix Potter: Best Loved Tales (Frederick Warne 1999)
Elokuva: Beatrix Potter - taiteilijaelämää (Miss Potter 2006)

Olin just lukenut Sonjan listan haasteen suorituksista ja sitten löysin tämän dvd:n kirjastosta, niin mukaanhan se oli otettava. En muista, että olisin koskaan aikaisemmin lukenut Beatrix Potterin kirjoja oikeasti enkä tiennyt mitään hänestä itsestään. Tulipahan taas paikattua näitä aukkoja.

Potter on kirjoittanut eläinsatuja, joihin hän on tehnyt itse kuvitukset. Sadut itsessään eivät ole kovin ihmeellisiä, mutta kuvituksista tykkään tosi paljon. Lukemassani kirjassa oli neljä tarinaa, jotka kirjan nimestä päätellen ovat kirjailijan parhaimmistoa. En pysty asiaan ottamaan kantaa itse, kun olen niitä satuja niin vähän lukenut. Kirja on myös isommassa koossa kuin ne alkuperäiset julkaisut, Potter halusi kirjansa julkaistavan sellaisessa tosi pienessä koossa.

Elokuva ei oikeastaan ole lastenelokuva, vaikka lastenkirjailijasta kertookin. Tekee meikäläiselle ihan hyvää poiketa välillä siltä mukavuusalueelta ja katsoa muutakin kuin lastenjuttuja ja Spede-tuotantoa. Kerkesin jo epäillä, että onko tänmä edes katsomisen arvoinen, mutta olihan se sitten. Pidin elokuvaa laadukkaana ja oli kiinnostavaa katsella esimerkiksi Skotlannin maisemia. Vaikkei kirjailija kamalasti kiinnostaisikaan henkilönä, leffa on silti katsomisen arvoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti