lauantai 17. joulukuuta 2011

Kirja+elokuva: Saariston lapset

Kirja: Astrid Lindgren: Saariston lapset. WSOY 2009.
Elokuva: Saariston lapset -tv-sarja (1963)

Saariston lapset on yksi ikisuosikkini. Kuuntelin kirjan ensimmäistä kertaa äänikirjana. Olin alunperin meinannut säästellä tätä myöhemmän ajankohtaan. Päätin kuitenkin kuunnella sen, että saisin viimeisen suorituksen lue kirja ja katso elokuva -haasteeseen, kun olin juuri katsellut kirjaan perustuvaa televisiosarjaa. Sen lisäksi on tehty neljä elokuvaa kirjan tarinan ulkopuolelta lähes samalla porukalla. Tai no okei, yksi niistä on melkein kokonaan kirjasta, mutta telkkarisarja täsmää silti siihen parhaiten.

Tykkään tästä filmatisoinnista tosi paljon. Saaristomaisema on tosi ihana ja mukaan on valittu sopivat näyttelijät. Ja mikä parasta, kirja ja tv-sarja täsmäävät tosi hyvin toisiinsa. Joitakin pieniä muutoksia on tehty ja jotain juttuja on säästetty myöhemmäksi. Esimerkiksi siitä hylje-jutusta on ihan oma elokuvansa. Muutenkin nämä perus-Lindgren-filmatisoinnit täsmää tosi hyvin kirjojen kanssa. Ehkä se johtuu siitä, että kirjailija on itse tehnyt käsikirjoitukset ja ollut mukana kuvauksissa....?

Äh, täytyy kyllä muuten sanoa, että en tykkää jostain syystä äänikirjan lukijan äänestä. Kuriositeettina vielä sen verran, että kirjan paperiversiossa kuvitus on selkeästi tehty leffojen perusteella, kun henkilöt on molemmissa ihan samannäköisiä. (ja onhan sitä kirjaakin julkaistu iät ja ajat leffakannella)

2 kommenttia:

  1. Minunkin ikisuosikkini, sekä kirja että tv-sarja! Jos olen joskus kipeä, niin kaivan tämän esiin ja uppoudun kesäisiin tunnelmiin. Tai sitten katson dvd:ltä, jos olen liian kipeä lukeakseni. Lohtukirja parhaimmasta päästä.

    Sarjan ja kirjan yhtenevyys (kuvitusta myöten) johtuu siitä, että tv-sarjan käsikirjoitus tuli ensin, kirja on tehty vasta jälkeenpäin. En tiennyt tätä ennestään, mutta ruotsinkielinen wikipedia vakuutti asian olevan niin (mikäli vähintäänkin ruosteista ruotsinkielentaitoani on uskominen).

    VastaaPoista
  2. Hei kiva kuulla, että tämä on muidenkin suosikki! Mulla oli joku hämärä muistikuva siitä tv-sarjan teosta ennemmin, mutta en sitten kirjoittanut sitä tähän, kun tullut tarkistaneeksi asiaa.

    VastaaPoista