torstai 5. tammikuuta 2012

Sarjakuva: Hollantilaiset mestarit (Disney)

Walt Disney: Hollantilaiset mestarit. Sanoma Magazines 2009.

Hollantilaiset mestarit on Aku Ankka -sarjakuvakirja. Siihen on koottu sarjakuvia neljältä hollantilaiselta piirtäjältä, jotka ovat Mau Heymans, Michel Nadorp, Wilma van den Bosch ja Bas Heymans. Suomessa julkaistaan edelleen aika vähän muita kuin italialaista alkuperää olevia ankkasarjakuvia tai niitä klassisia amerikkalaisia sarjoja. Hollanti on kuitenkin tuottelias Disney-maa, ollut jo 1950-luvulta asti.

Noin puolet kirjan sarjakuvista on Suomessa aikaisemmin julkaisemattomia ja osa on nähty esimerkiksi Aku Ankka ekstra -lehdessä. Hollantilaisten piirrostyyli poikkeaa jonkin verran siitä täällä tutuimmasta linjasta. Tarinat vaihtelevat klassisesta Barksin tyyppisestä tyylistä nykyaikaiseen "sekoiluun".

Eniten pidin Wilma van den Boschin tekemistä sarjakuvista, koska ne poikkeavat muista aiheiltaan. Tässä kokoelmassa oli mukana yksi tarina, jonka pääosassa olivat Leenu, Liinu ja Tiinu - heitä näkee mukana menossa yleensä ihan liian harvoin. Lisäksi Boschilta oli mukana kolme tarinaa, missä Aku on Timbuktussa. Ne olivat mielestäni hyviä, koska yleensä vain todetaan hänen pakenevan sinne jouduttuaan ongelmiin eikä kehitetä enää uutta tarinaa tilanteesta.

Kirja olisi voinut olla paksumpi, koska sitten olisi saatu mukaan enemmän vaihtelua. Nyt kirjassa oli nimittäin pelkkiä Aku-sarjakuvia ja vain yksi, missä oli Hessu pääosassa. Olisi ollut mukavaa lukea myös niitä hollantilaisten suosimia tarinoita, joissa on pääosassa harvinaisempia Disney-hahmoja (Sepe Susi, Veli Kani jne.).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti