maanantai 19. maaliskuuta 2012

Kirja-arvio: De hemlösas stad (Kodittomien kaupunki)

Annika Luther: De hemlösas stad. Söderströms 2011.
(suomennettu nimellä Kodittomien kaupunki)

Luin ruotsiksi Annika Lutherin kirjan Kodittomien kaupunki. Se on kuvaus tulevaisuuden Suomesta vuodelta 2050. Meren pinta on noussut ja Helsinki on muuttunut saaristoksi. Suomen pääkaupunki ja sen asukkaat on siirretty Jyväskylään. Helsingissä asuu muualta sinne muuttaneita ulkomaalaisia, eniten intialaisia ja kiinalaisia. 15-vuotias Lilja lähtee salaa Helsinkiin etsimään tätiään ja yllättyy kahden kaupungin erilaisuudesta.

Kirjan kertoma tarina oli kyllä tosi kiinnostava. Erilaiset jossittelut mahdollisista tulevista tapahtumista (tai menneisyyden vaihtoehtoiset versiot) ovat mielestäni aina kiinnostavia, jos ne ovat uskottavia. Harvempi kirjailija on teoksissaan kertonut ympäristökatastrofeista Suomessa, niin tämä oli kiinnostavaa lukea. Lisäksi kirjan kiinnostavuutta lisäsi erilaisten kulttuurien kohtaaminen. Olin vähän pettynyt kirjan loppuratkaisuun. Tarina tuntui jäävän kesken väärästä paikasta ja loppu oli turhan avoin.

Blogiarvioita: Kirjamielellä, Sivukirjasto, Lastenkirjahylly

Haastesuoritukset:
Underbara finlandssvenskor vid papper: Barn- och ungdomsböcker
Lasten linnoitus: Fantsua fantasiaa, siistiä scifiä


(Hej, jag bestämde att jag ska skriva litet på svenska om jag har läst boken på svenska. De hemlösas stad berättar om 15-årig Lilja som söker sin faster. Boken händer i framtidens Finland: vattennivån i havet har stigit upp, Helsingfors är skärgård och huvudstaden ligger i Jyväskylä. I Helsingfors bor indianer och kineser. Boken ger ganska intressant framtidsbild, men jag tyckte också läsa om olika kulturer.)


EDIT 20.3.Osallistun tällä kirjalla myös meriaiheiseen lukuhaasteeseen, vaikkei sitä tullutkaan alkuperäisessä postauksessa analysoitua. Meri on kuitenkin kirjassa läsnä suurimman osan ajasta, mutta sen merkitys on tulevaisuuden helsinkiläisille suurempi kuin nykyisille.

4 kommenttia:

  1. Ohoo, kuulostaapas sangen kiinnostavalta. Ajatus Helsingin saaristosta hymyilyttää. Menee heti kirjastolistaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, tää on oikeasti tosi kiinnostava! :)

      Poista
  2. Huisaa! Jyväskylästä pääkaupunki. Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta ja täytyy sanoa, että joskus on kyllä tullut mieleen, että mitäs jos, Helsingissä merenpinta nousis...
    Toivotaan, että pysyy mielikuvituksena. Pääkaupunki noin lähellä kuin Jyväskylässä, ei tuntuisi mukavalta, kun on tottunut maaseutumaisempaan ympäristöön. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatusleikkinä tää kirja oli kiinnostava, mutta ei tämä tietenkään mikään toivottava tulevaisuudenkuva ole.

      Poista