torstai 5. huhtikuuta 2012

Kirjallinen matka Tukholmaan

Kansien välissä kaupunkilomalla -haasteessa matkustan tällä kertaa Tukholmaan! Näiden kahden kirjan perusteella en päässyt tutustumaan kaupunkiin kauhean monipuolisesti, mutta oli tämäkin matka parempi kuin ei mitään. Löysin lähinnä dekkareita, jotka tapahtuu Tukholmassa, mutten uskaltanut ottaa niistä yhtäkään luettavaksi, kun en tiedä mitkä niistä on mun hermoille sopivia.

Kuuntelin samalla tässä kirjoittaessa Kentin vuodelta 2002 olevaa Vapen & ammunition -levyä fiiliksen saamiseksi. Olen joskus yrittänyt kuunnella enempikin heidän musiikkia, mutten ole jostain syystä tykännyt, tämä on heidän ainoa hyvä levynsä.

Sinikka ja Tiina Nopola: Gekko ja Puupponen. WSOY 2010.

Kaksi yksinäistä otusta, Gekko ja Puupponen tutustuvat toisiinsa sattumalta. He lähtevät Tukholmaan etsimään Puupposen sukulaisia, jotka ovat ihan varmasti aatelisia. He seikkailevat kuninkaanlinnassa ja käyvät myös kuningasperheen järjestämissä juhlissa, vaikkei kaikki sujukaan suunnitelmien mukaan.

Kirjassa on Linda Bondestamin kuvitus, joka on värikäs ja tehty kollaasitekniikalla. Tykkään tyylistä aika paljon, kun sitä on nyt tullut nähtyä enempi muissakin kirjoissa.

Kirja on arvioitu ainakin Lastenkirjahyllyssä. Osallistun tällä myös Lasten linnoitus -haasteen kategoriaan Kirmataan kuvakirjaan.


Martin Olczak ja Anna Sandler: Trolldom i Gamla stan. Rabén & Sjögren 2011.

Orpo opoika Jack pääsee tätinsä Bettyn luokse lomalle Tukholmaan. Hän löytää taikakirjan ja saa tädiltään kuulla, ettei kaikki olekaan sitä miltä näyttää. Hänelle selviää myös, että kaupungissa asuu menninkäisiä, ihmissusia ja muita outoja olentoja. Seurauksena on jännä seikkailu, joka jatkuu sarjan seuraavissa osissa, kun kirja loppuu tosi kesken.

En yleensä lue vastaavia kirjoja, mutta nyt en kirjaa lainatessani tajunnut sen sisältöä. Suurta vahinkoa ei kuitenkaan päässyt tapahtumaan.... Nyt en vaan pysty ajattelemaan Tukholmaa samalla tavalla kuin ennen, vaan mietin, että mitä kaikkea sieltä oikeasti löytyykään. :D Tässä kirjassa reissataan lähinnä Gamla stanissa ja Gröna Lundin huvipuistossa, muissa kirjoissa ehkä sitten muuallakin.

Tästä löytyy arviointi ruotsiksi Boktjuven-blogista. Tällä kirjalla osallistun Lasten linnoitus -haasteen Uuden äärellä -kategoriaan ja Ikkunat auki Eurooppaan -haastessa kuittaan taas yhden pisteen Ruotsiin.

Tästä kirjasta on muuten olemassa traileri videomuodossa:


(Jag gjorde en liten resa till Stockholm med två böcker. Den första är en finsk bilderbok och den andra är svensk äventyrbok.  Du kan se trailern av andra boken för att ta reda på vad händer. Lyssnade också Kents Vapen & ammunition-skiva samtidigt. Jag gillar inte annars deras skivor, endast den här är bra. Jag vill resa till Sverige på riktigt.... :P)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti