maanantai 11. kesäkuuta 2012

Runoviikon aloituksena runokirja Toivo


 Nyt starttaa täällä blogissa runoviikko, joka kestää koko tämän viikon. Yritän saada joka päivälle oman postauksen jostakin runoihin liittyvästä aiheesta, mutta varmaksi en voi sitä kuitenkaan vielä luvata. Tarkoitus olisi joka tapauksessa pienentää lukupinoa ja yrittää pelastaa repsahtanut postaustahti sekä saada vähän taas treenattua sitä runojen lukemista ja niistä kirjoittamista.


Henriikka Tavi: Toivo. Teos 2011.

Viikon ensimmäisenä runokirjana on Henriikka Tavin teos Toivo. Tämä on vasta toinen kokonainen kirja, jonka hänen teoksistaan olen lukenut. Aikaisempi lukemani oli siis pari vuotta vanha teos Sanakirja. Niitä muita on tullut vaan selailtua, mutta toisaaltahan se on ihan hyvä, että jotain hyvää on vielä jäljellä.

Nyt olen siis saavuttanut yhden niistä tavoitteista, mitä mietin joskus viime vuonna, kun aloin lukemaan järjestelmällisesti enempi runoja kuin aikaisemmin. Tarkoitus oli siis yksinkertaisesti löytää joku runoilija, jonka teksteistä pitäisin ja jonka runoja tuntisin ymmärtäväni edes jossain määrin. Tähän mennessä olen siis tykännyt Tavin runoista ja tässä on nyt sitten yksi suosikkirunoilijoistani (se vaan pitäisi enää saada selville, että keitä ne muut suosikit sitten ovat).

Tavi on aika välillä luova sanankäyttäjä ja monesti runotkin poikkeavat tosi paljon normaalista kaavasta. Tyyliä kuvattiin jossain joskus kokeelliseksi runoudeksi. Tämän kokoelman runoissa sitä oli vähemmän kuin Sanakirjassa ja tyyli oli nyt enemmän lähempänä "normaalia" runoutta. Teemoina oli esimerkiksi perhosia ja luonto-tunnelmaa, mutta myös kuolemaan liittyviä runoja oli. Jossain nettiarviossa (unohdin jo, että missä) tätä kuvattiin surumieliseksi teokseksi, mutta itse en ollut erityisen paljoa samaa mieltä. Kokoelman nimen mukaisesti oli kuitenkin yleensä mukana myös sitä toivoa.

Toinen blogiarvio löytyi ainakin Merkintöjä-blogista.

2 kommenttia:

  1. Hauska huomata, että joku muukin bloggaa aina välillä runoista. Oletko huomannut runon talo -haastettani?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, yritän aina välillä kirjoittaa niistäkin! Haaste oli mennyt ihan ohi, täytyy käydä linkittämässä nämä tekstit sinne viikon loputtua.

      Poista