lauantai 2. helmikuuta 2013

Kiasman wikimaraton

Osallistuin Kiasman ja Wikimedia Suomen järjestämään wikimaratoniin, jossa oli tarkoituksena tuottaa nykytaiteeseen liittyviä artikkeleita Wikipediaan. Wikipedia-nörttinä oli pakko vaivaantua paikalle, vaikken ihan koko aikaa perjantai-illasta lauantai-iltaan olekaan paikalla. (Välissä tuli käytyä esim. blogimiitissä, heh.) Itse sain aikaiseksi aloitettua vain kaksi uutta artikkelia: Olav Christopher Jenssen (norjalainen taiteilija) ja Jacob Dahlgren (ruotsalainen taiteilija).

Kiasmassa on nyt Tosi kyseessä -niminen näyttely, jonka teemana on dokumentti nykytaiteessa ja jonka kerkisin käydä kiertämässä. Mä tunnen olevani enempi edelleen perinteisen taiteen ystävä, vaikka olenkin viime vuosina alkanut lämmetä myös nykytaiteelle entistä enempi. Näyttelyn sisältö oli aika vaihteleva: mukana oli eri tekniikoilla tehtyä taidetta ja osa oli huonoja ja osa hyviä - kuten tavallista. Löysin myös joitakin suosikkiteoksia näyttelystä: eniten tykkäsin yksistä pienoismalleista ja sitten sellaisista akvarellimaalauksista, joissa oli kohteena taiteilijoiden työhuoneesta löytyneitä esineitä. Jotain kiinnostavia valokuvateoksiakin oli mukana. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti