lauantai 16. helmikuuta 2013

Kirja: Karkaileva bussi ja kaiken maailman ihmeelliset vempeleet

Sähköisessä muodossa julkaistaan paljon kaikenlaista, mikä ei välttämättä tule suuren yleisön tietoon ikinä. Mun oli tarkoitus lukea enempi sähkökirjoja tällä viikolla tai tehdä katsaus siihen, että millaisia nettijulkaisijoita on olemassa, mutta jäi nyt tekemättä. Mä olen tehnyt useita hyviä löytöjä Poesialta, joka julkaisee runoja (saatavilla sekä e-kirjoina että paperiversioina). Myös URS:in julkaisema spekulatiivinen fiktio vaikuttaa laadukkaalta, mutten ole vielä kerinnyt lukemaan yhtään heidän kirjaansa.

Yhden kirjan ehdin kuitenkin lukea ja arvioida: 


Markus Ahonen: Karkaileva bussi ja kaiken maailman ihmeelliset vempeleet. 2012.

Sain kirjan sähköisessä muodossa kirjailijalta itseltään arvostelukappaleena. Kirja sisältää seitsemän lapsille suunnattua novellia, joissa tärkeässä osassa ovat erikoiset keksinnöt. Mukana on urheilun apuvälineitä, erikoiskaiuttimet, ihmepuhelin jne.

En mä nyt sitten oikein tiedä, että mitä mä tästä sanoisin. Odotin kirjalta vähän enemmän. Toisaalta tämä oli ihan kiva luettava, toisaalta taas sitten jotakin puuttui. Tekstit sisälsivät kyllä joitakin hyviä oivalluksia, mutteivät kuitenkaan sitten saaneet innostumaan lukemisesta tosissaan. Kirja ei siis ollut paras lastennovellikirja ikinä. Silti on kiva tutustua välillä itselle uusiin kirjailijoihin ja etsiä niitä helmiä.

Smashwordsin sivuilta löytyy lisää tietoa kirjailijasta ja teosluettelo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti