keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kirja: Onnen koukkuja


Gregoire Delacourt: Onnen koukkuja. WSOY 2013. (Le liste des mes envies)

Sain kirjan ennakkokappaleena pyytämättä kustantamolta. Ilman sitä tämä olisi varmaan mennyt ohi ja tuskin olisin tullut muuten edes lukeneeksi koko kirjaa.

Kirjan päähenkilö on lankakaupan pitäjä Jocelyne, jolla ei mene hyvin parisuhteessa. Hän lottoaa sattumalta ja voittaa 18 miljoonaa euroa. Hän salaa voittonsa muilta ja miettii, että mitä oikein haluaa elämältään. Kirjan tärkeimpinä ajatuksina ovat mietteet siitä, että tuoko raha onnea ja mitä rahalla oikein tekee silloin kun sitä on.

Tätä on arvioitu useassa blogissa ja suurin osa ei ole innostunut kauheasti. Olin itse kuitenkin kirjan saadessani aika varma, että tämä on hyvä ja pidän tästä. Ennakkoaavistus pitämisen osalta piti sitten paikkansa, vaikkei kirjan loppu ollutkaan sellainen kuin oletin. Tässä olisi pitänyt olla ennalta-arvattavampi loppu, kun se olisi sopinut kirjan luonteeseen. Kirjasta jäi hyvä fiilis, vaikkei siinä Jocelynellä mennytkään koko ajan hyvin. Tämä olisi saanut olla vähän pidempikin, kun nyt se tuntui loppuvan liian aikaisin.

Lukuhaasteet:
Books on France

Translation:
This book is called Le liste des mes envies in French, don't know what's in English. Book is telling about Jocelyne, who's winning 18 million euros and she's not sure what to do with all that money. I liked the book and thought it was too short.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti