torstai 30. toukokuuta 2013

Elokuva: Tapaamme taas Suomisen perheen

Tapaamme taas Suomisen perheen
Vuosi: 1959
Tyylilaji: komedia
Ohjaus: Toivo Särkkä
Käsikirjoitus: Serp
Pääosissa: Lasse Pöysti, Maire Suvanto ym.

Olen nähnyt aikaisemmatkin Suomisen perheestä kertovat elokuvat, mutta niiden sisältö menee sekaisin enkä enää muista, mitä tapahtui missäkin. Tämä jatko-osa tehtiin yli kymmenen vuotta aikaisempien elokuvien jälkeen ja löysin sen Prisman alelaarista.

Ollaan Suomisten kesähuvilalla ja Olli työskentelee nimismiehen sijaisena. Toisella huvilalla on uusia asukkaita, jonka perheen poikaa Olli ja muut pitävät vähän epäilyttävänä. Juoneen on sotkettu komediaa, romantiikkaa ja toimintaa. Vauhtia oli mukana riittävästi. Se jäi hämäämään, että missä perheen isä on eikä tämän poissaolosta mainittu mitään. Tässä ei siis kunnolla kerrottu perheen kuulumisia, että mitä tässä tauon aikana heille on tapahtunut, kun väliä oli kuitenkin sen verran monta vuotta.

Jostain olin saanut käsityksen, että elokuva olisi edellisiä huonompi ja pelkkää vanhan idean uudelleenlämmittelyä. Eihän se pitänyt paikkaansa, vaan kyseessä oli ihan toimiva perhe-elokuva. Ei tämä ehkä pääse ihan samalle tasolle kuin vanhat osat, mutta en mä kyllä tätä huonoksikaan sanoisi. Jos näitä jatko-osia olisi tullut enemmän, sitten olisivat ideat alkaa loppua ja muutenkin katsominen alkaa tökkiä, mutta tässä kohtaa sellaisia merkkejä ei vielä näkynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti