maanantai 20. toukokuuta 2013

Kirja: Mitt perfekta liv

Sarah Dessen: Mitt perfekta liv. Rabén & Sjögren 2011.
(kääntäjä: Jan Risheden, kansi: Frida Axiö)

Sarah Dessen on yhdysvaltalainen nuortenkirjailija, jonka kirjoja ei tosin ole suomennettu vielä ollenkaan. Olen pyöritellyt käsissäni hänen kirjojaan usein kirjastossa, mutta yhtäkään en tätä ennen ollut saanut luettua. Bongasin joku aika sitten The Spring of Sarah Dessen Reading Challenge -lukuhaasteen, jossa oli tarkoitus lukea mahdollisimman monta Dessenin kirjaa. Oma suoritukseni haasteen puitteissa jää tähän yhteen kirjaan.

Kirjan Mitt perfekta liv päähenkilö on lukiota käyvä Macy. Hänen poikaystävänsä lähtee kesäkurssille opiskelemaan ja Macyn on sillä aikaa tarkoitus työskennellä kirjastossa ja opiskella. Kaikki asiat eivät kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan: töitä löytyy myös catering-firmasta ja siellä työskentelee myös Wes, jonka kanssa Macy tulee hyvin toimeen.

Jotenkin vähän petyin tähän kirjaan, mutta se voi johtua osittain myös liian korkeista odotuksista. Tämä ei ihan tuntunut yltävän siihen samaan tasoon, mitä parhaat jenkeistä kotoisin olevat nuortenkirjat ovat. Suurimman osan ajasta kirja tuntui etenevän liian hitaasti. Ruotsinkielisessä painoksessa on melkein 450 sivua ja sen olisi ihan hyvin voinut tiivistää puoleen, kun sivumäärästä huolimatta ei saatu käsiteltyä asioita kunnolla.

Lisäksi osallistun tällä kirjalla Nykyajan tyttökirjat -lukuhaasteeseen.

Translation: Original title is The Truth About Forever. Main person is Macy, who has work for summer in library, but she ends to working in a catering company and meets there a nice boy. I didn't like this so much than I thought I'd like. It was feeling like there's happening nothing and shorter book would maybe have worked better.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti