tiistai 28. toukokuuta 2013

Musiikkia: Arja Saijonmaan Laula kanssani toveri


Arja Saijonmaa: Laula kanssani toveri (Finnlevy 1972 / Rocket Records 2010)

Tämä on Arja Saijonmaan debyyttialbumin CD-versio, jossa on kaksi kappaletta enempi kuin alkuperäisessä versiossa. Taustalla soittaa Jani Uhleniuksen yhtye. Kirjastossa oli nostettu ennen vappua esille kommarimusiikkia ja nappasin tämän kuunneltavaksi sieltä.

Levyn sisältönä on perinteisiä työväenlauluja ja muuta vastaavaa saman tyylin musiikkia, joista osa on tosin sovitettu uuteen malliin. Kunnon kirkasotsaista meininkiä joka tapauksessa. En ole Saijonmaan äänen fani, en ole koskaan ollut. Mielestäni hän sopii paremmin laulamaan sellaista laulelma- ja chanson-tyylistä. Mutta tässä tapauksessa tämä musiikki itsessään on niin hyvää, että äänellä ei niin kamalasti ole väliä ja tuli kuunneltua levyä useamman kerran.

Mä en ole kuunnellut pitkään aikaan kunnolla mitään taistolaisia, joten olin ihan fiiliksissä tästä. Onhan näillä ehkä tietty huumoriarvo nykyään ennemmin kuin taiteellinen arvo. Taistojen tiellä ja Varshavjanka on aika hittejä edelleenkin. Muutama itselleni uusi kappale tässä oli mukana. Bella Ciaotakaan en ollut koskaan ennen kuullut suomenkielisenä, vaan pelkkä Puna-armeijan versio oli tuttu.

(Sen verran täytyy laittaa tähän disclaimeria, että en ole koskaan äänestänyt SKP:ta tai muita kommunistipuolueita, mutta rauha - ystävyys - solidaarisuus on aika kannatettava teema joka tapauksessa.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti