maanantai 22. heinäkuuta 2013

Elokuva: Itse ilkimys 2

Itse ilkimys 2
(Despicaple Me 2)
Valmistumisvuosi: 2013
Tyylilaji: animaatio

Lähielokuvateatterin sarjalippuja piti saada käytetyksi ja katsottavien valikoima on siellä aina tosi surkea, niin valintana oli animaatioelokuva Itse ilkimys 2, jonka kävin siis katsomassa viime viikolla.

Entinen rikollinen Gru pyydetään mukaan antivoroliigaan paljastamaan erään aineen viejä yhdessä agentti Lucyn kanssa. Hän ei haluaisi, vaan viettäisi mielummin rauhallista perhe-elämää. Elokuva oli yhdistelmä toimintaa ja romantiikkaa. En ollut nähnyt ykkösosaa, joten oli vähän paikoitellen hankala saada selville, miten tähän tilanteeseen oli päädytty ja mitkä oli henkilöiden yleiset tavoitteet.

Tämä oli Universalin tekemä ja sen kyllä huomasi. Tykkään siis itse enempi Dreamworksin ja Pixarin animaatioista. Tässä ehdottomasti parasta ja hauskinta olivat Grun keltaiset pikku apurit, joita oli mukana massoittain. Olin nähnyt niitä aikaisemmin edellisen elokuvan trailerissa tai jossain, josta oliot olivat jääneet mieleen ja nyt sitten pääsin näkemään ne kunnolla toiminnassa.

Vähän harmittaa, etten tiennyt etukäteen elokuvan olevan 3D:nä. Ne katselulasit on aika epämukavat enkä ole vieläkään tajunnut, että mikä niissä 3D-elokuvissa nyt sitten on niin hienoa.

4 kommenttia:

  1. Kävin katsomassa tästä dubatun 2D-version 7-vuotiaan poikani kanssa ja tykkäsimme kovasti. 3D:hen en ole vielä uskaltautunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen nähnyt muutaman animaation 3D:nä ja yhden osittais-animoidun eikä missään niissä 3D ole ollut erityisen kehuttava kokemus.

      Poista
  2. Ainakin se ensimmäinen Itse Ilkimys oli hauska, joten täytyy käydä tämäkin katsomassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun varmaan pitäis lainata se kirjastosta....

      Poista