perjantai 26. heinäkuuta 2013

Kirja: Maan kätkemät


Reeta Aarnio: Maan kätkemät. Otava 2008.

Maan kätkemät on lasten fantasiasarjan ensimmäinen osa.

Pääosassa ovat neljäsluokkalaiset Liina, Eetu ja Siri, jotka käyvät tavallisen koulun lisäksi myös erillisillä taikatunneilla, kun heillä on erityiskykyjä. Alueelta alkaa kadota lapsia ja kolmikko lähtee etsimään heitä.

Kirjassa yhdistetään reaalimaailmaa fantasiaan. Tapahtumat sijoittuvat oikeastaan koko ajan oikeaan maailmaan, mutta täällä sitten kuitenkin liikkuu kaikenlaisia outoja hahmoja, kuten maahisia ja tonttuja. Tähän "Taikaolennot" ovat kaikki sellaisia kansanperinne-tyyppisiä eivätkä mitään eksoottisia. Tähän tulee sitten lisäksi se taikominenkin, joka ei kuitenkaan ole sellaista taikasauva pystyssä loitsimista.

Tästä tuli vähän mieleen Maria Turtschaninoffin kirja Helsingin alla. Jotenkin on sellainen tuntuma, että myös Sari Peltoniemen Kuulen kutsun metsänpeittoon saattaisi olla samaa tyyliä. (Molemmat linkit menee Risingshadow.fi:hin.) Tai oli tässä kanssa jotain samaa kuin Harry Potterissakin....

Tyylilajina kotimainen lasten fantasia, joka on enemmän kuin tavallinen satukirja, on hyvä asia ja tämä kirja edusti hyvin kyseistä genreä. Jatko-osat menee lukupinoon heti, kunhan ensin jaksan hakea ne kirjastosta. Lyhyesti sanottuna siis tykkäsin tästä.

Lukuhaasteet:
Koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti