keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kirja: Balladi kauniista Petronellasta


Mauno J. Pyhtilä: Balladi kauniista Petronellasta - Lemmenjoen legenda. Karisto 2008.

Hollantilainen Petronella van der Moer tuli Suomeen vuonna 1949. Hän työskenteli periaatteessa toimittajana, muttei kuitenkaan saanut juttuja pahemmin julkaistua. Seurapiireissä liikkuminen oli sillä hetkellä tärkeämpää. Petronellalla ei käytännössä ollut paljoa rahaa, joten hotellilaskut jäivät maksamatta.

Hän lähti velkojiaan pakoon Lappiin ja liikkui siellä kullankaivajien parissa. Suojelupoliisi luuli naista agentiksi ja pidätti hänet. Lopputuloksena oli karkoitus maasta ja jälkeenpäin myös useita legendoja.

Kirja on ollut varmaan ollut joskus jossain alennusmyynnissä tai ainakaan mulla ei ole mitään muistikuvaa, että mistä tämä on omaan hyllyyni päätynyt. Tietoisesti en ollut koskaan ennen Petronellasta kuullut, en edes sitä Reino Helismaan laulua.

Tämä oli taas niitä elämänkertoja, joissa itse henkilön lisäksi kuvataan reilusti myös omaa aikaansa. Lapin kultaryntäys ei ole ollut itselleni entuudestaan tuttua, enemmän olen aikaisemmin tiennyt kullankaivuusta Amerikassa.

Lukuhaasteet:
Kirjavuori Mount Everestille
Kansankynttiläin kokoontumisajot - Elämäkerrat ja muistelmat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti